Lobbauksesta, viestinnästä ja vaikuttavuudesta

Urho Blom ja syövästä toipunut Ella, joka oli kuuntelemassa Pete Parkkosen joulukonserttia Liedon kirkossa.

Urho Blom ja syövästä toipunut Ella, joka oli kuuntelemassa Pete Parkkosen joulukonserttia Liedon kirkossa.

Kirjoittaja: Urho Blom, COM 2015
____

Sain vähän ennen joulua yhteydenoton, jossa pyydettiin esittämään omia näkemyksiäni yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta eli lobbauksesta. Näitä samaisia pyyntöjä olen saanut myös erinäisissä kamarin tilaisuuksien yhteydessä käydyissä taustakeskusteluissa, joissa on poukkoiltu mitä moninaisimmissa ja mielenkiintoisimmissa aiheissa aina ruokaresepteistä lastenhoitovinkkeihin. Yleisön ja vt. päätoimittajan pyynnöstä esitän aiheesta eräitä huomioita olkoonkin, että ne ennalta annetun ”palstatilan” vuoksi jäävät, osin tarkoituksellisesti, rajallisiksi. Toimikoon teksti samalla yhdenlaisena keskustelun jatkajana Jukka-Pekka Paajasen vastuullisuutta ja vastuullisuusviestintää sivunneelle pääkirjoitukselle ”Onko ANKK yhteiskunnallisesti merkittävä?”.

Koska jostakin on lähdettävä liikkeelle, aloitetaan lähihistoriasta. Viimeisten kahden vuoden aikana Suomessa eri mediat ovat nostaneet julkiseen keskusteluun ilmiön nimeltä ’lobbaus’. Kyseistä ilmiötä on kahvipöytä- ja lounaskeskusteluissa pidetty uutena ilmiönä, jonka ensiesitykset nähtiin 2007–2008 vaalirahoituskohun myötä, jossa pääosia esittivät Kehittyneiden maakuntien Suomen taustahenkilöt, pääministerin lautakasa sekä ympäristöministerin kaivosomistukset eräitä mainitakseni. Jatkoesityksissä on saatu seurata kaivosyhtiö Talvivaaran kohtaloa tai vaikkapa taidemuseo Guggenheimin tuloa Helsinkiin. Voin vakuuttaa, ettei lobbaus ole uusi ilmiö. Lobbaus yhteiskunnalliseen päätöksentekoon vaikuttamaan pyrkivänä toimintana, johon väistämättä liittyy ’tavoitteellinen viestintä’ vain on ilmiön saaman julkisuuden kautta tullut ja sitä on tehty aiempaa näkyvämmäksi. Siksi se kiinnostaa, synnyttää keskustelua ja jakaa mielipiteitä.

Todellisuudessa ’lobattu’ on niin kauan kuin on ollut ihmisiä, heidän keskinäistä vuorovaikutustaan ja tarvetta ihmisten, yhteisöjen, yritysten ja valtioiden väliselle sopimiselle. Historian valossa esimerkiksi me suomalaiset olemme ennen itsenäisen valtiomme syntyä juosseet edistämässä pienen kansakuntamme etuja ensin Ruotsin Tukholmassa, josta päätösvalta Suomen asioihin sodan myötä vietiin Pietariin, Venäjän suuriruhtinaskuntaan. Onpa eräs alan pitkäaikainen vaikuttaja nimittänyt lobbausta leikkisästi ”maailman toiseksi vanhimmaksi ammatiksi”. Aiemmin Italian kaupunkivaltioiden välillä ruhtinaansa lukuun toimeksiantoja suorittanut ja päättäjien viestejä välittänyt Macchiavelli oli ”lobbari” ja vieläpä vaikutusvaltainen sellainen.

Vuodesta 1995 lähtien, Suomen liityttyä Euroopan unionin jäseneksi, suomalaislobbareiden keskeisimmiksi asemapaikoiksi operatiivisesta näkökulmasta tarkasteltuna ovat muodostuneet Bryssel ja Helsinki. Lobbareiden sijoittumispaikka on aina ollut vahvasti sidoksissa maantieteeseen eli valtioiden pääkaupunkien tai talousalueiden hallinnollisten keskusten sijaintiin ja niissä majaansa pitävien poliittisten instituutioiden, kuten Helsingissä valtioneuvoston ja eduskunnan ’valtaan’, kykyyn tehdä yhteiskuntaa ja markkinoita, yrityksiä koskevia sitovia päätöksiä eli lakeja. Näitä on harvoin kyetty säätämään pääkaupunkien tai hallintokeskusten ulkopuolella. Pähkinänkuoressa nyky-yhteiskunnassa tapahtuva edunvalvonta eli lobbaus siis tarkoittaa pyrkimystä vaikuttaa yhteiskuntaa koskevaan poliittiseen päätöksentekoon sekä lakeja, uusia tai vanhoja, koskevaan valmisteluun tai säädösten päivittämiseen. Demokratiassa vaikuttaminen eli osallistuminen poliittiseen prosessiin ja pyrkimys vaikuttaa sen lopputuloksiin, kuten verolakien säätämiseen, yritystukien myöntämiseen tai uuden teollisuuspolitiikan linjausten muotoiluun, on lobbausta.

Eräitä kuluneen hallituskauden julkisuudessa useasti esiintyneitä ja merkittävää lobbausta edellyttäneitä teemoja ovat kunta- ja palvelurakenneuudistus (SOTE-lait), metropolihallinto, Talvivaara, Turun telakka, Fennovoima, tasa-arvoinen avioliittolaki ja niin edelleen. Meitä ympäröivässä maailmassa tehdään jatkuvasti eri tyyppistä valmistelua uusiksi säännöiksi tai vanhojen poistamiseksi, jotka tavalla tai toisella, suorasti tai epäsuorasti, vaikuttavat yksittäisten kansalaisten, yritysten tai kokonaisten teollisuudenalojen, ympäristömme ja hyvinvointimme kehitykseen. Aikajänne vain on usein pitkä, jolloin konkreettisen muutoksen hahmottaminen ei aina ole helppoa eikä silmin havaittavaa. Sanonta ”Yritysjohtaja, joka ei ymmärrä yhteiskunnallista päätöksentekoa ja siihen mahdollisesti sisältyviä poliittisia riskejä, on entinen yritysjohtaja”, ei tänä päivänä ole täysin tuulesta temmattu.

Suomalainen yhteiskunta onkin läpikäynyt pitkän kehityskaaren ennen kuin lobbauksesta 2000-luvulla on tullut tai pikemminkin sitä on ryhdytty kutsumaan yhteiskuntasuhde- tai vaikuttajaviestinnäksi erotukseksi pelkästä viestinnästä (, jota on monenlaista…). Myös tälle kehitykselle on selityksensä. Tässä eräs niistä.

Yhdysvalloista 2007 alkunsa saanut finanssikriisi koetteli Suomea ankaralla kädellä eikä vientiteollisuutemme ole vieläkään kyennyt toipumaan iskusta. Talouskriisin aallot rantautuivat Suomeen jälkijättöisesti 2008, mutta aiheuttivat käytännössä sen, että viestintätoimistojen asiakkailla rahat kävivät vähiin. Tavanomaisia (erotukseksi lobbauksesta) viestintäpalveluja tarjoavien yritysten oli näin ollen ryhdyttävä paitsi etsimään myös synnyttämään uutta markkinaa kompensoidakseen tappiot ja synnyttääkseen uutta, kannattavaa liiketoimintaa. Näin Suomeen alkoi muodostua vaikuttajaviestintä- ja yhteiskuntasuhdemarkkina ja lobbaus ilmiönä alkoi aihetta käsittelevän uutisoinnin myötä tulla näkyvämmäksi myös tavalliselle kansalaiselle. EU-markkinassa viestinnästä teollisuuden alana (industry) käytetään termiä ’public relations’ ja edunvalvonnasta eli lobbauksesta teollisuudenhaarana termiä ’public affairs’. Public relationsilla viitataan julkissuhteisiin ja public affairsilla ’julkisten asioiden toimittamiseen’, jossa viimeinen sana viittaa toimintaan, aktiiviseen vaikuttamiseen.

Koska käsitteet (ja niiden luojat?) hallitsevat maailmaa, on lobbaukseenkin paikoin liitettäviä negatiivisia mielikuvia pyritty pehmentämään puhumalla yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta tai vaikkapa päättäjäviestinnästä. Taas kerran viestinnän, ja totta kai vastuullisen sellaisen keinoin.

Vastuullisuusviestintä, erityisesti termi ’vastuullisuus’, puolestaan viittaa organisaatioiden, kuten yritysten, kykyyn toimia itsenäisesti ja omavoimaisesti (kuten vapaaseen kilpailuun ja markkinatalouteen kuuluu) mutta myös siihen, että niillä on velvoitteita – vastuita – eri sidosryhmiään kohtaan. Esimerkiksi pörssilistattujen yhtiöiden ulospäin julkisuuteen ja omistajilleen, sijoittajille, antamaa taloudellista viestintää säädellään. Tämä tarkoittaa julki annetun taloudellisen informaation minimitasoa siitä, mitä esimerkiksi vuosikertomukset tai tulosjulkistukset pitävät sisällään.

Näin vastuullisuus muodostuu osaksi siitä, että jokin organisaatio täyttää sille yhteiskunnan laissa asettamat minimivelvoitteet, kuten yhteisöveron maksun ja osaksi siitä, että se tekee eli avaa toimintaansa vapaaehtoisesti enemmän kuin säännöt edellyttävät. Jos pitää suklaasta ja haluaa tietää, että se on vastuullisesti tuotettu, Fazer-konsernin nettisivuilla voi yhtiön vuosikertomuksen lukemisen lisäksi seurata kaakaopavun matkaa Afrikasta Suomeen. Tällöin kyseessä on yhtiön alihankintaketjun läpinäkyvämmäksi tekeminen viestinnän keinoin. Mikäli äänestäjät ja kuluttajat ”ostavat” edellä kuvatun ajatuksen ’vastuullisesta toimintatavasta’ on kohtuullisen todennäköistä, että tällaisten organisaatioiden kaupallinen brändiarvo ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus kasvavat. Vastaavasti Talvivaaran tapauksessa puheet (viestintä) ja teot (tulokset) eivät mitä ilmeisemmin kulkeneet käsi kädessä. Lopputulos on useimpia uutisia seuraavien tiedossa.

Yritykset voivat paitsi päättää omista asioistaan myös siitä, miten haluavat toiminnastaan viestiä eräin reunaehdoin, jotka koskevat jo edellä mainittua itsesääntelyä eli koodistoa, standardeja, jolla vastuullisuusviestintää tehdään niiden tahojen toimesta, jotka näihin sääntöihin ovat sitoutuneet. Tällöin on kyse jonkin toimialan itsesäätelystä, jossa oman asiansa toimijat jollakin alalla kirjoittavat itse omaa toimintaansa säätelevät reunaehdot ilman, että julkinen valta – joku ulkopuolinen – puuttuisi tähän valmistelemalla tai säätämällä kyseistä toimialaa koskevia lakeja. Vastuullisissa käsissä viestintä on siis voimakas työkalu ja niin kauan, kun se perustuu faktoihin ja tuloksiin, konkreettisiin tekoihin, se voi synnyttää (tai ylläpitää) kilpailuetua, jonka laatua tai määrää on useimmiten haastavaa absoluuttisesti mitata. Vastuullisuus kilpailuetuna kuitenkin lakkaa olemasta sinä päivänä, kun organisaatio ei enää elä kuten opettaa, lakkaa kehittämästä toimintaansa tai seuraamasta aikaansa.

Aurajoen nuorkauppakamari on allekirjoittaneen valistuneen arvion mukaan toiminnassaan hyvinkin ’vastuullinen’ ja saanut viime kuukausina merkittävästi kokoaan enemmän näkyvyyttä, kiitos onnistuneen viestinnän ja sen eteen tehtyjen yhteisponnistelujen. Mutta olemmeko olleet ’vaikuttavia’ ja mitataanko vaikuttavuutta ”ainoastaan” mediaosumin, näkyvyyden kautta, on kokonaan toinen kysymys.

Monien tehtyjen päätösten, kuntaliitosten, yritysostojen, ilmastoneuvottelujen ja niin edelleen, joista päivittäin lukemamme uutiset kumpuavat ja saavat syötteensä – joista tehdään viestintää, kirjoitetaan uutisia – edellyttävät merkittävää määrää työtä ja valmistelua, joka tehdään ja joka tapahtuu ei-julkisesti. Näin työskentelee myös kamarimme hallitus, joka säännöllisesti (ja vastuullisesti!) viestii jäsenilleen yhteisömme tavoitteista, tulevista tapahtumista ja toiminnan suuntaviivoista. Jäsentensä aktiivisuuden ja verkostojen kautta ANKK:lla on tulevaisuudessakin kaikki edellytykset olla näkyvä ja vaikuttava eturivin kamari. Tämä edellyttää proaktiivista, etupainotteista vaikuttamista, yhteydenpitoa sidosryhmiin sekä läsnäoloa niissä pöydissä, joissa seudun ja talousalueen tai nuorkauppakamaritoiminnan kehittämistä koskevia keskusteluja käydään. Eli ensin vaikutetaan ja tehdään. Sitten kirjoitetaan tiedote ja saadaan uutinen. Nämä eivät sulje toisiaan pois, päinvastoin.

Toivottavasti keskustelu vaikuttamisestamme, vaikuttavuudestamme ja näkyvyydestämme jatkuu aktiivisena.

Menestyksekästä ja vaikuttavaa vuotta 2015 itse kullekin!

Kirjoittaja johtaa Eurofacts Oy:n Public Affairs -yksikköä

You may also like...