Samppanjaa ja vaahtokarkkeja

Champagnen maakunta, Ranska. Elokuun alku. Kahden käden sormissa laskettava määrä shampanjatiloja. Päivässä.

Eräänä sateisena perjantaina nousi kone Helsinki-Vantaalta kohden Pariisia kyydissään pesue Ankkoja sekä pari vierailevaa kamarilaista ja muuta hyvää tyyppiä. Nokka suuntasi kohti kuohujuomien äitiä ja kesän kohokohtaa, Route du Champagnea. Ennen samppanjakierrokselle pääsemistä majoituimme Chessy-les-Présissä sijaitsevaan, sangen viehättävään Bois Gerardin majataloon, josta huokui aito ranskalainen maalaistunnelma kukkivine puutarhoineen ja kiviseinäisine majoitushuoneineen.

 

 

Aamun valjetessa suuntasimme kohti pieniä kyliä ja niiden samppanjatiloja. Suomalaisittain kyse oli itse asiassa samppanjafestareista, kun huomioi pihoilla soineen musiikin, ruokakojut ja auringonpaisteessa fiilistelleet ihmiset. Ehdimme vierailla yhteensä kolmessa kylässä ja kymmenellä samppanjatilalla maistelemassa erinomaisia kuplaisia makuja. Samppanjalaatikollisten lisäksi saimme mukaamme myös oppeja tuosta juomien kuningattaresta, sillä matkaseuraksemme olimme saaneet oman kotipesämme viiniANKan, Sommelierin ja Suomen ensimmäisen Master of Champagnen, Martin Nordellin. Opimmekin, että omaan makuaistiin kannattaa luottaa.

 

 

Loistava reissu loistavassa seurassa. Kaikessa yksinkertaisuudessan. Muutama jatkoi reissuaan vielä tunnelmalliseen Pariisiin. Suuri kiitos ideasta ja järjestelyistä kuuluu LOM:llemme Tuukalle ja hänen oikealle kädelleen Williamille! Vaahtokarkkeja emme saaneet, mutta samppanjaa sitäkin enemmän.

Allekirjoittanemme kaikki tämän: Life is too short to drink bad wine – and champagne.

Teksti: Sanna Halttunen-Välimaa

 

 

Martinin vinkit samppanjan nauttimiseen:

Samppanjan nauttiminen – lyhyt muistilista

Lähtökohtana on hyvä muistaa, että samppanjasta voi aina nauttia. Ei tarvitse välttämättä olla sen suurempaa juhlatilaisuutta, sillä onhan se niin, että jokainen kerta, kun samppanjapullo avataan, ilmassa on juhlan tunnetta ihan vaan siitä syystä.

Coco Chanel kuvasi mielestäni hyvin, milloin hän juo samppanjaa – ”I only drink champagne on two
occasions. When I am in love and when I am not.” – tätä voi aina käyttää!

Keräsin tähän muutamia vinkkejä jotka ovat hyvä muista, kun maistelee samppanjaa. Tärkein niistä on
kuitenkin viimeinen, eli nauttiminen.

1. Avaa jääkylmä pullo hillitysti ja poispäin ihmisistä

Nuoren samppanjan tarjoilulämpötila on hyvä olla noin 6-8 asteisena, eli jääkylmänä. Vähän vanhempaa samppanjaa on puolestaan hyvä nauttia noin 10-12 asteisena jolloin aromit pääsevät
paremmin esille. Pullo avataan hillitysti (pulloa käännetään, ei korkkia) ja aina poispäin ihmisitä (ja ikkunoista, mummon lasivitriinistä jne.) jos kävisikin niin että korkki yhtäkkiä lentääkin ulos pullosta.

2. Katso juomaa

Tarkkaile kuplia ja väriä. Samppanjassa kuuluu olla paljon pieniä kuplia ja mitä tummempi väri, sen todennäköisemmin lasissa on vanhempaa samppanjaa. Kuplien kuuluu myös liikkua nätissä rivissä kohti pintaa.

3. Nuuhki

Hajuaisti on yksi meidän vahvimmista aisteistamme ja sen perusteella teemme usein johtopäätöksiä. Kunnon nuuhkaisu lasiin kertoo meille juomasta paljon, jo ennen kuin olemme sitä edes maistaneet. Miten voimakkaasti aromit tulevat esille ja millaisia ne ovat? Löydetäänkö sitrushedelmää, paahteisuutta kuten manteleita, pähkinöitä ja paahtoleipää? Vai löydetäänkö kenties omenan, päärynän tai vadelman aromeja? Yrittäkää aina löytää jotain tuttua aromia jokaisesta samppanjasta ja viinistä mitä maistelette. Se auttaa jatkossa tunnistamaan ne viinit, mistä itse tykkää ja kyllä, haju- ja makuaistia on mahdollista kehittää.

4. Maistele

Tuntuuko makeus? Onko hapot raikkaat ja vastaako maut ne aromit mistä hajuaistimme antoi osviittaa? Onko jotain yllättävää kuten miedompi maku, kuin tuoksu? Ja miten tasapainoinen samppanja on? Jos esimerkiksi on paljon happoja, tarvitaan usein vähän enemmän makeutta tasapainottamaan hapokkuutta. Hyvä samppanja on siksi aina tasapainoinen ja mikään ei saisi häiritsevästi nousta muiden yläpuolelle.

5. Nauti!

Tämä lienee selvä… Ja muistakaa, että hyvä viini on aina sellainen mistä itse tykkäät.

Teksti: ViiniANKKa, Sommelier ja Suomen ensimmäinen Master of Champagne Martin Nordell

 

You may also like...