Vuosikokous koejäsenen silmin

Yhdessä rohkeasti ravistelevat ankat

Helmikuisena tiistain iltana 35 ankkaa ja untuvikkoa kokoontui Juhlavan tiloihin ANKK:n vuosikokoukseen. Illan jännin kohokohta oli puhekilpailu, johon jokainen ankka voi osallistua. Perinteisesti kisa on silti käyty untuvikkojen kesken. Voittaja lähtee tänä vuonna edustamaan kamariamme Vorssaan (Tammelaan) A-alueen vuosikokoukseen maaliskuussa.

 

Yksimieliset äänestysräpylät

Suomen kolmanneksi suurimman kamarin vuosikokouksen ohjelmaan kuului vuosikertomuksen ja budjetin lisäksi mm. sääntömuutosten läpikäynti. ANKK:n hallituksen toimintaa kehitettiin kasvavan ankkalauman johdosta. Hallitukseen voi jatkossa valita 13 jäsentä ja kutsua myös erikseen äänioikeudettomia hallitusvirkailijoita tilanteen niin vaatiessa.

 

Vuosisuunnitelma sisälsi hurjan määrän koulutuksia sekä projekteja vuodelle 2018. Hallitus oli lisännyt suunnitelmaan oman lohkonsa tavoitteiden ja aktiviteettien listat. Kunnianhimoisten lohkojen vetäjien tiimeihin oli jo haalittu monta innokasta ankkaa. Muutama projektipäällikkö vielä puuttui ja vaikka tiimejä onkin jo kasattu, voi vauhtiräpylän vipattaessa vielä liittyä mukaan.

 

Väsynyt, mutta onnellinen puheenjohtajamme PRES Mari Männistö oli ylpeä hallituksen saavutuksesta. Kokoukseen oli paljon valmisteltavaa, sillä hallitus esitteli toimintasuunnitelman ja talousarvion lisäksi vielä uuden strategian, sääntömuutoksen sekä toimintaohjeen muutoksen.

 

Ylitä itsesi ja ravistele rajoja

Puhekilpailun moniulotteisena otsikkona oli “Ankka ravistelee rohkeasti”. Otsikosta saatiin monenmoisia puheita, jotka esitti 9 koejäsentä. Esimerkiksi Osku Valtonen nosti esiin playboykulttuurin yrittäjyyden näkökulmasta James Bondin ja Seppo Rädyn esimerkein ryyditettynä. Ankan ravistamisen oikeaoppinen tekniikka oli Pyry Kankaan valinta puheen aiheeksi. Jani Orpana jakoi puheensa kolmeen osaan kertoen rohkeudesta, ravistelemisestä sekä ankasta, joksi hän itsekin haluaa kasvaa. Ville Raitasen puheessa kiteytyi mitä on rohkeus ja miten se näyttäytyy sukkiaan ravistelevien ankkayksilöiden toiminnassa.

 

Raati kommentoi puhekilpailun voittajan puhetta sujuvaksi ja esiintymistä luonnolliseksi. Tarek Omranin puheessa kuultiin siitä miten elämä alkaa mukavuusalueen ulkopuolella, miten kannattaa uskaltaa luottaa muutokseen ja jakaa hyvää eteenpäin. Puheessa kuului kokemus ja vahvuutena oli myös lempeä ääni, onnea Tarekille!

 

Kunniamaininnan kaappasin minä. Puheeni teemana oli rajat. On tärkeää kehityksen kannalta ravistella rajoja olemalla rohkeita, ennakkoluulottomia ja saavuttamaan uusia asioita antamatta henkilökohtaisten (niin henkisten, kuin fyysisten) sekä esimerkiksi yhteiskunnan rajojen olla estona. Kehotin ankkoja ravistelemaan rajoja rohkeasti. Raadilta sain kiitosta räväkästä puheesta, jossa vahvuutena esiintymisessäni oli sekä tunne, että äänen käyttö.

 

Maria Flemmich

kuva Lisa McWhirter

You may also like...