Vaikuttajat palkittiin joulugaalassa

Aurajoen Nuorkauppakamarin 36. toimintavuosi huipentui itsenäisyyspäivän aattona säihkyvään Joulugaalaan. Aurajoen rantaan juhlatila Submarinaan oli kerääntynyt suuri joukko Ankkoja muistelemaan menestyksekästä vuotta 2018 ja palkitsemaan vuoden tekijöitä.

 

Vuonna 2018 Aurajoen Nuorkauppakamarissa ollaan toimittu suurella sydämellä ja keskitytty lisäämään kamarimme toiminnan vaikuttavuutta entisestään. Tavoitteenamme on olla ”valovoimaisin kamari – arvostettu kumppani ja rohkea ravistelija”.  Tänä vuonna tavoitteeseen pyrittiin toimenpitein, jotka tähtäsivät nostamaan ANKK:n arvostusta yhteiskunnallisena toimijana Turun talousalueella. Otimme kantaa rohkeasti epäkohtiin ja tarjosimme proaktiivisesti ratkaisuja ongelmiin projektitoimintamme kautta. Vuonna 2018 projekteissa keskityttiin perinteisen bisnespainotuksen lisäksi nuorison ja luonnon hyvinvointiin. Kamarissamme toteutettiin vuoden aikana kuusi yhteiskunnallisesti vaikuttavaa projektia ja lisäksi järjestimme keskimäärin peräti neljä kokousta, koulutusta tai muuta tapahtumaa kuukaudessa.

Kuvassa vasemmalta ensi vuoden presidentti Maria Arjonen, palkittu Ahmed Abdulghani ja tämän vuoden presidentti Mari Männistö.

Vuoden 2018 toiminnasta palkinnot Joulugaalassa saivat:

Denniksen Kuppi – Ahmed Abdulghani

Pahkakuppi – Martin Nordell

Hyvä Ystävä – Erkki Martin

Vuoden kummi- Niina Nieminen

Vuoden Ankka – taulu – Aki Grandell

Eliaksen Malja – Riikka Kyläheiko

Vuoden Rahantekijä – Jani Orpana

Viestikapula (sidosryhmäpalkinto) – Turun Sanomat

Puoshaka – Maria Flemmich

Tinalautanen – Sanna Halttunen-Välimaa

Grappa + lasit – Kalle Laaksonen

Rusty Duck – Urho Blom

Kuukivi – Eveliina Sillanpää

Sekstantti – Samuli Tuomikoski

First Gentleman – Aatu ja Frans

Paras poistuva jäsen – Niina Vieno

Hallituksen paras – Katri Suutari

Lisäksi kamarimme sai kaksi uutta valovoimaista kunniajäsentä, Sanna Halttunen-Välimaan sekä Katri Suutarin. Mahtavaa saada pitää teidät joukossamme!

Turussa tapahtuu, nyt ja tulevaisuudessa. Turku rakentuu entistä isommaksi ja mahtavammaksi. Luemme harva se päivä Turun Sanomista ilouutisia hienoista rakennushankkeista kaupungin alueella. Jokiranta, keskusta, Kakola, Tiedepuisto ja moni muu, kaikki sykkivät uutta elämää. Vuoden tapahtumakalenteri oli täynnä vaikuttavia tapahtumia – mm. Eurooppafoorumi, jonka järjestelytoimikunnassa Aurajoen Nuorkauppakamari oli mukana, sekä Talous ja Johtajuus toki marraskuun kuumimpana bisnestapahtumana.

Toivon, että jatkossa Aurajoen Nuorkauppakamari on entistä olennaisempi toimija Turun alueen elinkeinoelämässä. On meistä kaikista kiinni, onnistummeko tässä vai emme. Toivon sydämestäni, että saan olla jatkossakin mukana projekteissa, jotka lisäävät yhteiskunnallista vaikuttavuuttamme ja tekevät meistä valovoimaisimman kamarin – arvostetun kumppanin sekä meidät tunnetaan ennen kaikkea rohkeana status quon ravistelijana.

Paljon onnea ensi vuoteen uudelle hallitukselle, jonka osana saan itsekin vielä hetken olla. Tehdään ensi vuodesta Maria Arjosen johdolla entistäkin hienompi, Kaikkien Aikojen Ankkavuosi 2019!

Mari Männistö

puheenjohtaja 2018

Aurajoen Nuorkauppakamari

Sinua voisi kiinnostaa myös...